Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivät 13.–14.2.2020, Lapin yliopisto

Julkaistu: 23.8.2019 10:08

Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivät 13.–14.2.2020, Lapin yliopisto

Tutkimuspäivien teema: Elämän kestävä vastuu

Elämme koulutusyhteiskunnassa, jossa yksilökeskeisyys, kilpailuhenkisyys, huipukkuus ja joustavuus ovat usein kuultuja sanoja. Taloudelliset arvot ohjaavat suorituksia ja tekoja eikä esimerkiksi koulutuksen sisällöillä tunnu olevan suurtakaan väliä. Samaan aikaan kun ihmiset vastuullistetaan, rakenteellinen eriarvoisuus jatkaa kasvuaan.

Elämme myös mediayhteiskunnassa, jossa digitaalisille teknologioille ja medioille on luotu merkittävä rooli arjessa—niin oppimisen, hyvinvoinnin kuin yhteiskunnallisen osallisuudenkin näkökulmista. Käynnissä oleva digitalisaatio sekä yhdenvertaistaa että eriarvoistaa yksilöitä. Esimerkiksi kaikki ikääntyneet eivät syystä tai toisesta ole valmiita kansalaisilta edellytettyyn digiloikkaan. Miten kannamme vastuun siitä, että heillä siitä huolimatta on yhdenvertaiset osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Miten varmistamme, että ikäihmiset saavat halutessaan hyvää koulutusta, ohjausta ja tukea teknologisoituvassa mediayhteiskunnassa elämiseen?

Tervetuloa keskustelemaan aikuiskasvatuksen asemasta yhteiskunnan muutoksessa. Ketkä ovat niitä, jotka hyötyvät valinnanvapaudesta ja teknologisesta kehityksestä, keitä nämä kehityssuunnat marginalisoivat? Mitä ratkaisuja elämän kestävä koulutus tarjoaa? Miten rakentaa yhteisöllisen vastuun yhteiskuntaa, joka mahdollistaa tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen osallistumisen koulutukseen, työhön ja sosiaaliseen elämään? Toivomme keskusteluun osallistujia yliopistoista, tutkimuslaitoksista, ammattikorkeakouluista ja muista asiantuntijayhteisöistä.

 

Teemaryhmäehdotukset

Ehdota teemaryhmää osoitteeseen AITU2020@ulapland.fi 15.9.2019 mennessä.

Ehdotus stipendinsaajaksi

Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivillä jaetaan stipendi aikuiskasvatuksen kentällä aktiivisesti toimivalle opiskelijalle. Ehdotukset ja lisätietopyynnöt pyydetään lähettämään osoitteeseen AITU2020@ulapland.fi

 

Tärkeät päivämäärät