Digitaalinen teknologia ja media oppimisessa ja opetuksessa (DTMOO)

Erityisteemaryhmän (SIG) tavoitteena on vahvistaa digitaalisen teknologian ja median tutkimusperustaista käyttöä oppimisessa ja opetuksessa.

Teemaryhmässä tarkastellaan teknologian ja median tarjoamia mahdollisuuksia eri oppimis- ja/tai opetusteoreettisista lähtökohdista. Teemaryhmä suuntautuu formaalin, informaalin ja nonformaalin oppimisen ja opetuksen konteksteihin. Tutkimuksen kohderyhmät voivat olla erilaisia ja moninaisia, ja tutkimukset voidaan toteuttaa erilaisilla menetelmällisillä ratkaisuilla. Tutkimusalue on ajankohtainen, uusia teknologioita ja medioita sekä niihin liittyviä pedagogisia ja menetelmällisiä ratkaisuja kehitetään jatkuvasti.  

SIG:n tavoitteena on koota yhteen laaja-alaisesti alan toimijoita jakamaan osaamistaan. Suomessa on paljon aihealueen tutkijoita, opettajia, yrittäjiä ja kehittäjiä, joille yhteisten kohtaamisten järjestäminen on tärkeää. Ryhmä tarjoaa mahdollisuuksia ajankohtaisen tutkimuksen esittelyyn, verkostojen sekä yhteisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden rakentamiseen. Ryhmään ovat tervetulleita kaikki digitaalisen teknologian ja median oppimis- ja opetuskäytöstä kiinnostuneet.

Tulevia tapahtumia

Kasvatustieteellisen seuran Digitaalinen teknologia ja media oppimisessa ja opetuksessa (DTMOO) -SIG ryhmä järjestää kesäpäivän torstaina 21.8. 2025 klo 13-15.30 Helsingissä Tieteiden talolla (os. Kirkkokatu 6).

Ohjelmassa on ainakin alan tutkijoiden tutustumista ja verkostoitumista, sekä SIG-ryhmän toiminnan ja tulevaisuuden ideointia. Voit myös ehdottaa keskustelun aihetta.

Toivomme ilmoittautumista 14.8. mennessä, jonka jälkeen lähetämme ilmoittautuneille tarkemman ohjelman. Paikkoja rajoitetusti. Ilmoittaudu mukaan tästä linkistä: https://link.webropol.com/s/dtmoo2025 

DTMOO SIG-ryhmän puheenjohtajisto 2024 alkaen 

Puheenjohtaja: Sini Kontkanen (sini.kontkanen@uef.fi)
Varapuheenjohtaja: Lauri Palsa (lauri.p.palsa@jyu.fi)

Liity SIG: avoimeen Kasvatustieteellisen seuran Digitaalinen teknologia ja media oppimisessa ja opetuksessa -LinkedIn-ryhmään!