SIG-ryhmien säännöt

Kasvatustieteen seurassa voi toimia erityisiä teemaryhmiä (SIGejä), joiden tavoitteena on vahvistaa ja edistää saman erityisalan tutkijoiden ja opiskelijoiden kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä.

  1. Erityisteemaryhmät toimivat Suomen Kasvatustieteellisen Seuran (SKS) alaisuudessa ja nimissä. Uuden ryhmän perustamiseen voidaan ryhtyä mikäli vähintään viisi SKS:n jäsentä, jotka ilmoittavat liittyvänsä ryhmän jäseneksi, tekevät tästä kirjallisen hakemuksen SKS:n hallitukselle. Hakemuksessa tulee olla esitys ryhmän nimeksi sekä lyhyt kuvaus ryhmän toiminta-alueesta. Hallitus koordinoi ja on tietoinen ryhmien perustamisesta ja olemassaolosta. Erityisteemaryhmistä tiedotetaan seuran verkkosivuilla.
  2. Erityisryhmien toimintamuodot voivat vaihdella ryhmittäin. Pääasiallisen toiminnan tulisi keskittyä erilaisten tutkijatapaamisten järjestämiseen sekä yhteistyöverkostojen kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Ryhmät voivat myös harrastaa itsenäistä julkaisutoimintaa kuten kirjojen ja lehtien teemanumerojen toimittamista. Lisäksi ryhmien toivotaan avustavan kasvatustieteen päivien järjestelyssä ja seuran julkaisutoiminnassa.
  3. Ryhmät kokoontuvat vähintään kerran vuodessa kasvatustieteen päivien ja/tai seuran vuosikokouksen yhteydessä. Näissä tilaisuuksissa valitaan joka toinen vuosi myös ryhmien johtoryhmä ja puheenjohtaja. Näiden kokoontumisten ajankohdat ilmoitetaan päivien ohjelmalehtisissä ja seuran kotisivuilla. Ryhmien toiminnasta raportoidaan vuosittain seuran hallitukselle ja toimintaraportti liitetään seuran toimintakertomukseen. Ryhmän järjestäessä mahdollisia omia tilaisuuksiaan ja tutkijatapaamisiaan sen on tiedotettava näistä seuran hallitukselle ja tuotava selkeästi esille osallistujille ja muille tahoille, että toiminta tapahtuu seuran alaisuudessa.
  4. Ryhmät valitsevat itselleen puheenjohtajan ja johtoryhmän, joiden toimikausi on kaksi vuotta. Puheenjohtaja toimii sekä ryhmän koordinoijana että ryhmän yhdyshenkilönä seuran suuntaan. Ryhmän jäseneksi pääsee ilmoittamalla puheenjohtajalla halukkuutensa osallistua toimintaan.
  5. Seura tukee eri erityisteemaryhmien toimintaa mahdollisuuksien mukaan. Pääsääntöisesti ryhmät vastaavat kuitenkin itse toimintansa aiheuttamista kuluista. Isompien tutkijatapaamisten rahaliikenteen järjestelyissä käytetään hyväksi seuran pankkiyhteyksiä ja kirjanpitoa.
  6. Eritysryhmät toimittavat seuran hallitukselle vapaamuotoiset toimintakertomukset viimeistään kolme kuukautta kunkin kaksivuotisen toimintakauden päätyttyä. Ryhmä voi lopettaa toimintansa ilmoittamalla siitä hallitukselle. Seura voi katsoa ryhmän toiminnan päättyneeksi, mikäli toimintakertomusta ei toimiteta kehotuksesta huolimatta.